Kaakkois-Suomen Vihreät nimesivät kevätkokouksessaan 17.5.2026 Savonlinnassa eduskuntavaaliehdokkaiksi Jenni Aikion Kouvolasta, Katja Andrejevin Haminasta, Jaakko Hyypiän Lappeenrannasta, Tero Juutin Savonlinnasta, Siiri Kainulaisen Lappeenrannasta ja Leena Kontisen Mikkelistä.

Etelä-Karjalasta ehdokkaiksi nimettiin Jaakko Hyypiä ja Siiri Kainulainen.

Jaakko Hyypiä on 35-vuotias energiajärjestelmien mallinnukseen ja vetytalouteen keskittyvä väitöskirjatutkija LUT-yliopistolla ja vihreän energian yrittäjä. Lisäksi Jaakko vaikuttaa Vihreiden energia- ja ilmastopoliittisen ohjelman työryhmässä, paikallisjärjestön sihteerinä sekä Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunnassa.

— Tutkimukseni myötä olen nähnyt minkälaisia mahdollisuuksia Suomella olisi yhtenä Euroopan johtavista talouksista energiamurroksessa. Tämä vaatii kuitenkin pitkäjänteistä ja kunnianhimoista energiapolitiikkaa, toisin kuin mitä nykyinen näköalaton, kurjuutta jakava politiikka tarjoaa. Sopivalla tuella ja esteiden purkamisella Kaakkois-Suomen olemassa olevat voimavarat voidaan valjastaa elinvoiman moottoriksi koko Suomelle, painottaa Hyypiä.

Siiri Kainulainen on 32-vuotias lappeenrantalainen insinööriopiskelija. Hän toimii kaupunginvaltuutettuna, aluevaltuutettuna ja on kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen sekä turvallisuuslautakunnan jäsen. Hän on myös Etelä-Karjalan vihreiden puheenjohtaja ja Kaakkois-Suomen vihreiden naisten puheenjohtaja. Lisäksi hän on piirihallituksen jäsen ja Vihreiden Naisten kattojärjestön hallituksen jäsen. 

— Meidän tulee yhteiskuntana varmistaa myös tuleville sukupolville elinkelpoinen planeetta. Nuorten tulevaisuuden uskoa tulee vahvistaa ja yhteiskunnan täytyy pitää huolta myös heikoimmassa asemassa olevista. Taloutta ja talouskasvua tulee vahvistaa niin, että siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle. Lisäksi koulutukseen tulee panostaa kaikilla asteilla aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun asti. Tämän avulla Suomesta voi tulla uusia innovaatioita ja vientituotteita, korostaa Kainulainen. 

Etelä-Savosta ehdokkaiksi nimettiin Tero Juuti ja Leena Kontinen.

Tero Juuti on 39-vuotias savonlinnalainen luokanopettaja, lasten ja nuorten puolustajana politiikkaan lähtenyt toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja mukana myös hyvinvointialueen ja maakuntaliiton päätöksenteossa. Lisäksi Tero toimii Etelä-Savon ilmastoryhmän puheenjohtajana ja on Kaakkois-Suomen vihreiden piirihallituksen ja Savonlinnan paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja.

— En halua jäädä sivustakatsojaksi aikana, jolloin tehdään ratkaisuja, jotka vaikuttavat suoraan lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Työssäni ja arjessani olen nähnyt, miten eriarvoisuus, mielenterveyden haasteet ja ympäristökriisi koskettavat nuoria konkreettisesti. Erityisen tärkeänä pidän myös Itä-Suomen aseman parantamista. Nykyiseltä hallitukselta ei ole meille herunut juuri mitään. Meiltä on lähinnä viety, jyrähtää Juuti. 

Leena Kontinen on 68-vuotias mikkeliläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, kirjoittaja ja kuvataiteilija. Hän toimii vara-aluevaltuutettuna sekä Mikkelin Seudun Vihreiden puheenjohtajana ja Kaakkois-Suomen Vihreiden Naisten varapuheenjohtajana ja on piirihallituksen jäsen sekä Eurooppalaisen Suomen hallituksen varajäsen. 

— Haluan olla kääntämässä Suomen politiikan suuntaa kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on turvallista varttua, mielekästä toimia ja arvokasta ikääntyä. Pidetään parempaa huolta ainutlaatuisesta luonnostamme ja ainutlaatuisista ihmisistämme, eläintenkään hyvinvointia unohtamatta. Kestävä elämäntapa, luonnon puolustaminen, kulttuurin edistäminen ja inhimillisyyden vaaliminen on kaiken perustana, painottaa Kontinen.

Kymenlaaksosta ehdokkaiksi nimettiin Jenni Aikio ja Katja Andrejev.

Jenni Aikio on 41-vuotias kouvolalainen kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen sekä toisen kauden aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen Kymenlaakson hyvinvointialueella. Luottamustehtävien lisäksi Jenni opiskelee Itä-Suomen yliopistossa tavoitteenaan valmistua kauppatieteiden maisteriksi kuluvana vuonna. Hänellä on myös viestintä- ja liikuntapalveluita tuottava yritys.

— Tulevalla hallituskaudella on varmistettava hyvinvointivaltion säilyminen ja luotava uskoa tulevaan. Se tarkoittaa toimivia sote-palveluita, panostuksia koulutukseen sekä sitä, että työn tekemisestä on tehtävä kaikissa tapauksissa kannattavaa. Erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille on luotava paremmat edellytykset kasvaa, toteaa Aikio. 

Katja Andrejev on 45-vuotias haminalainen koulutuspäällikkö ja viidennen kauden kaupunginvaltuutettu, sekä alue- ja maakuntavaltuustojen jäsen. Hän on tuonut esiin viime vuosina erityisesti turvallisuuteen liittyviä teemoja ja on erityisesti koulutuksen puolustaja. Koulutukseltaan Andrejev on MBA (kansainvälinen liiketoiminnan johtaminen), sekä ammatillinen opettaja ja erityisopettaja. 

— Meidän tulee huolehtia kaikkein heikommassa asemassa olevista, sillä syrjäytyminen aiheuttaa inhimillisen tragedian lisäksi suuria kuluja yhteiskunnalle sekä ison turvallisuusuhan. Leikkaukset hyvinvoinnista ja koulutuksesta vievät valtiotamme vaaralliseen suuntaan, varoittaa Andrejev. 

Kaakkois-Suomen Vihreät nimeävät lisää eduskuntavaaliehdokkaita yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa syyskuussa.

Lisäksi piirin kevätkokouksessa palkittiin ansioituneita vihreitä toimijoita puolueen maapalloaiheisin ansiomerkein. Kultainen maapallo myönnettiin Heli Järviselle, hopeinen maapallo Tiina Hakkaraiselle, Jaana Lehtilälle, Pekka Raukolle ja Kaisa Spiesille sekä pronssinen maapallo Pinla Nokkaselle.
Sääntömääräisinä asioina käsiteltiin vuoden 2025 tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastuskertomus, päätettiin vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille ja päätettiin puoluekokoukseen liittyvistä asioista.

Lisätietoja, ehdokkaat: 

Jenni Aikio, jenni.aikio@vihreat.fi, 040 940 1529
Katja Andrejev, katja.andrejev@vihreat.fi, 044 508 9206
Jaakko Hyypiä, jaakkohypia@gmail.com, 040 778 4903
Tero Juuti, juutintero@gmail.com, 040 596 9460
Siiri Kainulainen, siirik56@gmail.com, 050 404 2809
Leena Kontinen, leenakontinen@gmail.com, 044 204 0834

Lisätietoja:
Hanna-Kaisa Lähde, piirin puheenjohtaja, hannakaisa.lahde@gmail.com, 044 300 9845
Maria Kivelä, eduskuntavaalityöryhmän puheenjohtaja, maria.kivela@liki.fi, 050 410 7341
Tuomo Liljenbäck, toiminnanjohtaja, tuomo.liljenback@vihreat.fi, 044 0918 171