Kaakkois-Suomen vihreät nimesivät ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat piirin kevätkokouksessa 9.4. Ehdokkaiksi nimettiin Hanna Holopainen, Sonja Kähäri ja Jonne Mustonen. 

Hanna Holopainen on lappeenrantalainen kansanedustaja, joka on ensimmäisellä kaudellaan eduskunnassa valiokuntapaikkojensa kautta erikoistunut erityisesti kokonaisturvallisuuteen. Hanna on myös puheenjohtajana eduskunnan LoveSaimaa -verkostossa, joka on ollut aktiivisesti mukana kaivoslain valmistelun ympärillä käydyssä keskustelussa. Hanna on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

– Turvallisuusympäristömme muutos pakottaa meidät ajattelemaan aivan uudella tavalla omavaraisuuttamme ja huoltovarmuuttamme. Meidän on mitä pikimmiten päästävä irti Venäjältä tuodusta fossiilienergiasta. Samalla meidän on hoidettava korona-aikana kertynyt hoiva- ja hoitovelka. Soten rakenneuudistus on tehty, seuraava haaste on varmistaa, että meillä on riittävästi henkilöstöä tuottamassa palveluita, korostaa Hanna Holopainen.

Sonja Kähäri on 26-vuotias sairaanhoitaja Ruokolahdelta, joka haluaa tehdä ihmisläheistä politiikkaa. Hän toimii Kaakkois-Suomen vihreiden puheenjohtajana. Sonjalle tärkeää ovat hyvinvoinnin edistäminen ja terveys. Sonja toimii Etelä-Karjalan jätehuollon hallituksessa sekä Etelä-Karjalan Osuuspankin edustajistossa.

– Toivon tulevaisuudessa panostettavan hoitotyön merkitykseen. Meneillään oleva hoitajalakko on osoitus siitä, että hoitajat tarvitsevat palkankorotuksen lisäksi parempia työoloja. Riittävällä ja osaavalla henkilökunnalla varmistamme, että hoitotyö on laadukkaasti ja potilasturvallisesti toteutettua. Olen huolissani hoitoalan vetovoiman heikentymisestä. Mielestäni meillä ei ole varaa menettää alanvaihtoa harkitsevia hoitajia, toteaa Sonja Kähäri.

Jonne Mustonen on lappeenrantalainen ammattivalmentaja sekä yrittäjä, jonka seuraava tavoite on pysäyttää ilmastonmuutos. 45-vuotias perheenisä kertoo olevansa parhaimmillaan tiukoissa paikoissa.

– Tykkään haasteista ja ilmastonmuutoksen torjunta on sopivan iso itselleni. Tarvittava teknologia on jo olemassa, enää tarvitsee saattaa se käytäntöön. Haluan olla edistämässä paikallista huippuosaamista, jota mm. LUT-yliopistolta ja LAB-ammattikorkeakoululta löytyy, tähdentää Jonne Mustonen.

Kaakkois-Suomen vihreät nimeävät lisää eduskuntavaaliehdokkaita yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 20.6.

 

Lisätietoja, ehdokkaat:

Hanna Holopainen, hanna.holopainen@eduskunta.fi, 044 5713463

Sonja Kähäri, sonja.kahari@vihreat.fi, 040 7760920

Jonne Mustonen, jonnemus@gmail.com, 0400 324888

 

Lisätietoja ehdokasasettelusta:

Tuomo Liljenbäck, toiminnanjohtaja, tuomo.liljenback@vihreat.fi, 044 0918171