
Hanna Holopainen
Kaakkois-Suomen Vihreät ry.
toiminnanjohtaja 1.1.-12.3.2012
hanna.holopainen@vihreat.fi
puh. 045-1284306

Hanna Holopainen
Kaakkois-Suomen Vihreät ry.
toiminnanjohtaja 1.1.-12.3.2012
hanna.holopainen@vihreat.fi
puh. 045-1284306
VAALIVOITTO ON TOSI ASIA
Suuri kiitos kaikille äänestäjillemme Kaakkois-Suomessa. Vihreä vaalivoitto on tosiasia: kannatuksemme kunnallisvaaleissa kasvoi valtakunnallisesti 1,5 prosenttiyksikköä. Se on valtavan paljon; vihreälle politiikalle ja vihreille ajatuksille on Suomessa tarvetta.
Kannatuksemme kasvoi selvästi kaikissa suurissa kaupungeissa ja valtakunnallisesti nousimme neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, ohi Vasemmistoliiton. Se on saavutus, jota on syytä juhlia.
Tulevalla valtuustokaudella Vihreät valtuutetut toimivat hyvien, vihreiden arvojen mukaisesti. Vihreät valtuutetut kannattavat kevyen liikenteen ratkaisuja ja toimenpiteitä, joilla ilmastonmuutosta voidaan kuntatasolla hillitä. Vihreät valtuutetut tekevät rohkeaa, ihmistä ja luontoa kunnioittaviin arvoihin perustuvaa politiikkaa, joka on rehellistä, reilua ja avointa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Alueelliset luvut ja paikat
Kunnallisvaalit 2008 olivat Kaakkois-Suomessa sekä odotettu menestys, että paikoin hienoinen pettymys: joillakin alueilla; pääosin kuntaliitosalueilla, jouduttiin antamaan hieman tasoitusta muille puolueille. Äänimäärien kasvattaminen onnistui kuitenkin useimmilla alueillamme ja kirkkaina helminä nauhassa voidaan mainita kaikkien alueiden upeiden suoritusten joukossa erityisesti Lemi ja Pyhtää: Näillä alueilla koko kunnan ääniharavia olivat Vihreät! Lemillä Risto Pietiläinen sai 85 ääntä; seuraavaksi eniten ääniä, 75 kpl, sai Keskustan ehdokas. Pyhtäällä Taina Marttisen kaula seuraavaan ehdokkaaseen eli Keskustan ääniharavaan ole 21 äänen verran. Tainan äänisaalis oli yhteensä hienot 158 ääntä!
Haminassa Vihreä liitto sai 5.2% äänistä (558 kpl). Nousua on 0.5% (82 ääntä) edellisiin vaaleihin verrattuna. Vihreät sai kaksi paikkaa Haminan valtuustoon. Suomen Keskusta ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue menettivät ääniä, muut puolueet kasvattivat äänisaalistaan, eniten Kokoomus (9.9%).
Imatralla Vihreä liitto sai 4.2% äänestäjien äänistä (581 kpl). Edellisiin kuntavaaleihin nousua on 1.0% (148 ääntä). Toinen valtuustopaikka jäi harmittavan pienestä kiinni – vain yhden äänen päähän. SDP, Kristillinen liitto ja Vasemmistoliitto menettivät ääniään. Suurimman äänimäärän kasvu osui Perussuomalaisille (11.9%).
Kotkassa Vihreät saivat 7.7% äänistä (1990 kpl). Nousua edellisiin kuntavaaleihin oli 0.6% (233 ääntä). Paikkoja valtuustoon tulee neljä (ed. vaaleissa 3 paikkaa). Eniten menetti ääniään SDP (4.1%) ja eniten lisää ääniä verrattuna edellisiin kuntavaaleihin saivat PSt (7.5%).
Näiden vaalien kuntaliitospaikkakunnista aakkosjärjestyksessä ensimmäisessä – Kouvolassa, Vihreät saivat 3.7% äänistä (1656 kpl). Laskua edellisiin kunnallisvaaleihin on 0.7% (161 ääntä). ”Uudesta Kouvolasta” ainoastaan Elimäki kasvatti kannatustaan. Edellisessä valtuustossa paikkoja oli 8 kpl, uuteen valtuustoon paikkoja saatiin vain kaksi kpl. Muita ääniä menettäneitä puolueita olivat KESK, KOK ja SDP. PS saivat 6.6% äänisaaliin ja uusi Kouvolan Seudun Sitoutumattomien yhteislista sai 12.7% äänistä ja 10 uutta valtuustopaikkaa. Kuntavaalit olivat Pokyvin alueella kuntaliitosvaalit, joissa kuusi toiminta-alueen seitsemästä kunnasta yhdistyi. Liitoskunnissa (Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala) Pokyvilla oli vaalilista, liitoksen ulkopuolelle jääneessä Iitissä ei ollut listaa yrityksistä huolimatta.
Aakkosjärjestyksessä toinen kuntaliitospaikkakunta Lappeenranta sai 5.3% kannatuksen (1728 ääntä). Nousua edellisiin kuntavaaleihin on 0.7% (286 ääntä). Valtuustoon saatiin 4 paikkaa. Joutsenossa menestyttiin huonosti; kokonaiskannatus oli vain 2.9 % ja Lappeenrannassa 5.76 %. SDP menetti eniten ääniä -04 vaaleihin verrattuna (6.4%) ja Sitoutumaton kansanliike MYÖ sai niitä eniten (9.3%).
Lemillä Vihreä liitto sai 8.2% äänistä (130 kpl, nousua 62 ääntä) kun äänisaalis edellisissä kuntavaaleissa oli 3.8%. Nykyisen yhden valtuustopaikan lisäksi tuli toinen valtuustopaikka. Eniten Lemin kuntavaaleissa menettivät SDP ja KD. KOK, Vihreä liitto ja PS kasvoivat kukin tasaisesti 3.4-4.4%.
Uuden listan ja yhden ehdokkaan Luumäki kasvatti 1.3% (38 ääntä) kannatustaan edellisiin kuntavaaleihin verrattuna saaden siis kaikista äänistä 1.3% verran. Äänet eivät riittäneet valtuustopaikkaan. KESK ja VAS kasvoivat 1.1-1.2%, muut puolueet hävisivät hiukan, eniten PS 2.2%.
Parikkalassa Vihreä liitto sai 1.6% annetuista äänistä (52 kpl). Edellisissä kuntavaaleissa Parikkalalla ei ollut listaa. Valtuustopaikkojen ei näillä äänillä kuitenkaan tullut. Eniten ääniä luultavasti myös Vihreiltä vei uusi Muutos 2008 yhteislista, joka sai 13.7% (445 äänen) äänisaaliin ja 4 paikkaa. Parikkala on ollut perinteisesti Keskustan täysin hallitsema alue. Muut puolueet menettivät näissä vaaleissa ääniään, verrattuna edellisiin kuntavaaleihin, paitsi KOK.
Pyhtäällä ehdokkaita saatiin lisää ja Vihreiden kannatus nousi toiseksi eniten ollen 12.2% (188 ääntä kaikista äänistä) nousten edellisistä kuntavaaleista 6.4% (161 ääntä). Valtuustopaikkoja tuli kolme (+2 vrt. ed. kuntavaalit). Muut vahvat nousijat olivat PS 8.4% ja KOK. Eniten ääniä menetti SDP.
Suomenniemeen saatiin uusi lista ja yksi ehdokas. Vaikka Vihreiden kannatus oli 3.0% (15 ääntä) ei paikkaa valtuustoon saatu. Suurin häviäjä Suomenniemellä oli KESK joka menetti lähes 14.0% äänistään. Suurimmat voittajat olivat KOK ja PS kasvattaen edellisistä kuntavaaleista 8.0% ja 8.5% äänimääriänsä.
Äänestysprosentit (%) suuruusjärjestyksessä suurin - pienin
Lemi 67,0
Pyhtää 66,6
Luumäki 66,5
Parikkala 64,0
Uuden Kouvolan alue 62,8
Hamina 61,2
Kotka 58,7
Imatra 58,2
Joutseno-Lappeenranta 57,5
Äänimäärät: muutos eduskuntavaaleihin 2007 verrattuna
|
| Osuus äänistä | Äänet yhteensä | Paikat yht. | |||||
|
| % | Muutos 04 | Muutos 07 | Lkm | Muutos 04 | Muutos 07 | Lkm | Muutos |
| HAMINA | 5.2 | +0.5 | +1.4 | 558 | +82 | +141 | 2 | 0 |
| IMATRA | 4.2 | +1.0 | -0.5 | 581 | +148 | -110 | 1 | 0 |
| KOTKA | 7.7 | +0.6 | +1.7 | 1990 | +233 | +320 | 4 | +1 |
| Uusi KOUVOLA | 3.7 | -0.7 | -0.5 | 1656 | -161 | -314 | 2 | -6 |
| LPR alue | 5.3 | +0.7 | -1.2 | 1728 | +286 | -614 | 4 | 0 |
| LEMI | 8.2 | +3.8 | +2.9 | 130 | +62 | +43 | 2 | +1 |
| LUUMÄKI | 1.3 | +1.3 | -1.7 | 38 | +38 | -49 | 0 | 0 |
| PARIKKALA | 1.6 | +1.6 | -0.5 | 52 | +52 | -22 | 0 | 0 |
| PYHTÄÄ | 12.2 | +6.4 | +6.0 | 328 | +188 | +161 | 3 | +2 |
| SUOMEN-NIEMI | 3.0 | +3.0 | +0.8 | 15 | +15 | +5 | 0 | 0 |
Lisää tietoa vaaleista: http://www.vihreat.fi/fi/kunnallisvaalit
Elinamarika Lehtonen; lähde vaalit.fi -sivusto ja alueyhdistysten vaalianalyysit
» Sarjakuvataiteilijat yhdistivät voimansa Haaviston tueksi (30.1.2012)
» Ville Niinistö kampanjoi Pekka Haaviston puolesta eri puolilla Suomea (27.1.2012)
» Piirijohtajat: Itä-Suomi tarvitsee vaalipiiriuudistuksen (24.1.2012)
» Pekka Haaviston vaalivalvojaiset ympäri Suomen (19.1.2012)
» Vaalipäivän aattona Suomi on jo voittanut vaalit - huomenna voimme tehdä ihmeitä (4.2.2012)
» Presidentti, joka näkee meistä jokaisen (2.2.2012)
» Kampanjaihmeitä ja voimaantumisen aikaa (30.1.2012)
Kaakkois-Suomen Vihreiden sivut on toteutettu avoimen lähdekoodin Joomla! -julkaisujärjestelmällä.
Kirjaudu ylläpitoon.