
Hanna Holopainen
Kaakkois-Suomen Vihreät ry.
toiminnanjohtaja 1.1.-12.3.2012
hanna.holopainen@vihreat.fi
puh. 045-1284306

Hanna Holopainen
Kaakkois-Suomen Vihreät ry.
toiminnanjohtaja 1.1.-12.3.2012
hanna.holopainen@vihreat.fi
puh. 045-1284306
Kannanotot 25.05.2008 18:28
”Lähiyliopisto” säilytettävä
Kymenlaaksoon syntyy vuoden 2009 alussa noin 89 000 asukkaan kaupunki, kun Anjalankoski, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala liittyvät yhteen. Väkiluvultaan suurkunta on Suomen kymmenenneksi suurin. ”Uusi Kouvola” haluaa varmasti monilla eri mittareilla mitattuna nousta Suomen kaupunkien kärkikaartiin. Tätä ajatusta kärkikaartiin nousemisesta saattaa huomattavasti vaikeuttaa yliopistollisesta koulutuksesta luopuminen. Käännöstieteen laitoksen lopettaminen jatkaisi muutoinkin ”yliopistokoulutuksellisesti köyhän” maakunnan akateemista köyhtymistä entisestään. Lappeenrannassa on teknillinen yliopisto, mutta Kouvolan käännöstieteen laitos onkin lyhyessä listassa ainoa yliopisto maakunnassa. Käännöstieteen laitoksen lakkauttaminen Kouvolassa lisäisi myös liikennöinnin tarvetta, jonka suunta olisi jälleen kerran pääkaupunkiseudulle.
Suur-Kouvolan ja koko maakunnan kilpailuasemaa suhteessa pääkaupunkiseutuun ei paranna se, että yliopisto lakkautetaan. Siksi yliopistokoulutuksen säilyttäminen maakunnassa on tärkeää. Pääosa asukasvuodosta tapahtuu kuitenkin Kouvolasta pääkaupunkiseudulle. Nyt olisi yliopistokin valumassa sinne. Kouluttautumismahdollisuuksien monipuolisuus vaikuttaa asukasluvun nousuun – tai laskuun. Uutta Kouvolaa tulisi suunnitella ennen kaikkea elinkeinolähtöisesti ja yliopistopalvelujen säilyttämisellä on siihen myös vaikutuksensa. Osaaminen yhteiskunnan toimivuuden takaava avainsana ja yritykset seuraavat osaavia ihmisiä – yliopisto paikkakunnalla ylläpitää tätä osaltaan tätä osaamista, akateemista ilmapiiriä ja -keskustelua.
Yliopistollinen koulutus tukee myös uuden Kaupungin visiota: ”Uudessa laaja-alaisesti palvelevassa kaupungissa ihmisen on hyvä elää. Kaupungin keskusta-alueiden palvelut ja maaseudun mahdollisuudet ja luonnonrauha antavat vaihtoehtoja asumiseen, yrittämiseen ja vapaa-aikaan” (www.kouvola2009.fi). Yliopisto on osa laaja-alaisia palveluja ja mahdollisuuksia, joista täytyy olla edelläkävijäkaupungin asukkailla mahdollista valita.
Laitoksen pääkaupunkiseudulle siirron sijasta on tärkeää kehittää sitä sisältä päin joustavammaksi ja tarjontaa tarpeisiin vastaavammaksi.
» Sarjakuvataiteilijat yhdistivät voimansa Haaviston tueksi (30.1.2012)
» Ville Niinistö kampanjoi Pekka Haaviston puolesta eri puolilla Suomea (27.1.2012)
» Piirijohtajat: Itä-Suomi tarvitsee vaalipiiriuudistuksen (24.1.2012)
» Pekka Haaviston vaalivalvojaiset ympäri Suomen (19.1.2012)
» Vaalipäivän aattona Suomi on jo voittanut vaalit - huomenna voimme tehdä ihmeitä (4.2.2012)
» Presidentti, joka näkee meistä jokaisen (2.2.2012)
» Kampanjaihmeitä ja voimaantumisen aikaa (30.1.2012)
Kaakkois-Suomen Vihreiden sivut on toteutettu avoimen lähdekoodin Joomla! -julkaisujärjestelmällä.
Kirjaudu ylläpitoon.